Kertomuksia urheiluvuoden tapahtumista

Vuoden 2019 toimintaa

Jyskeen 100. toimintavuosi tarjosi osin vanhaa ja osin myös uutta toimintaa.

- Hiihdossa on tällä hetkellä vähän rauhallisempi hetki. Hiihtokouluja pidettiin säiden niin sallitessa. Hiihtokoulun vetäjänä toimi Pekka Sagulin ja tuuraajana Jouko Laine

- Yleisurheilijoiden ohjattuja harjoituskertoja oli vuoden aikana yli 300. Kilpailuja järjestettiin viidet, joissa osanottajia yli 100. Arvokisamenestys jäi tältä vuodelta saavuttamatta, mutta piirikunnallisiin ja kansallisiin kuitenkin osallistuttiin. Urheilukoululaisia oli kevättalvella 10 ja syksyllä uuden kauden alkaessa 18. Multialla järjestettiin myös 36. Multia-Petäjävesi-Uurainen nuorten kuntaottelu syyskuussa. Järjestelyissa toimi apuna Multian Jyske

- Frisbeegolf kasvatti huimasti suosiotaan sen jälkeen, kun Siltalamminkankaan radasta saatiin 20-väyläinen. Radan laajennus tehtiin käytännössä talkoilla ja tarvikkeet lukuunottamatta koreja saatiin lahjoituksena paikallisilta yrityksiltä. Seura osallistui myös rahallisesti hankkeeseen. Talkootunteja radalla tuli useita satoja. Viimeisimpänä voimanponnistuksena lajin harrastajat rakensivat hienon laavun, joka nyt on myös muiden  käyttäjien vapaasti käytettävissä. Kilpailuja järjestettiin vuoden aikan 40. joissa osanottajia keskimäärin 12/kisa.

- Perinneurheilussa järjestettiin neljät kisat, joissa osanottajia kaikkiaan 14.

Seura täytti 100-vuotta 23.7, jota juhlistettiin pienimuotoisesti Metsolan Pihapiirissä 25.10. Paikalle oli kutsuttu pitkäaikaisia seuran toimihenkilöitä.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

tänään | 08:41
Vanhoja kuvia on saanut 50
tänään | 08:41
Vanhoja kuvia on saanut 39
tänään | 08:40
Vanhoja kuvia on saanut 51
11.12 | 09:24
Multianmestaruus -88 on saanut 39
Tykkäät tästä sivusta